Elämä koulussa jatkui eteenpäin kaikilla oli omat ongelmansa, mutta toisiamme tukien jaksoimme vaikeatkin päivät. Koulukiusaaminen vaihtui yläasteella uhkailusta väkivaltaan. Jossain vaiheessa en enään laskenut lumipesujen määrää. Oli pääkin ollut jo wc-pöntössä useamman kerran. Erityiskoulussa pienluokassa samassa tilassa henkisesti häiriintyneet ja me oppimiseen apua tarvitsevat oppilaat sitten yritimme opiskella. Toisia se kiinnosti ja toiset yrittivät nujertaa niiden jotka opiskelivat oppimisen ilon. Oppilaat jotka selvästikkään eivät samaan luokkaan kuuluneet olivat vierekkäin luokassa jossa vallitsi joskus jopa pelon ilmapiiri. Johtajat oli valittu ja kaikki tiesivät miten käyttäytyä. Koulusta tunteineen ja sisältöineen pidin,halusin oppia. Olisin varmasti saanut vielä paremman todistuksen peruskoulun päätyttyä jos kiusaamista ja uhkailuja ei olisi tarvinnut kestää.
Yhden tilanteen raa`asta väkivallasta muistan. Olimme poistuneet koulumme ruokalasta normaalia aiemmin kaverini kanssa ja näimme 3 pojan pahoinpitelevän yhtä luokkakaveria. kaksi piti olkapäistä kiinni ja yksi pötki päähän,vatsaan ja minne nyt osuikin. Tarkoituksena satuttaa toista oikein kunnolla. Huusin kaukaa: lopettakaa !!! Ilmeisesti pelästyksestä pojat lähtivät karkuun ja pääsin auttamaan maassa tajuttomana makaavaa luokkakaveria. Ensiaputaitoja taas tarvittiin ja hengityksen turvaamisen sekä kylkiasentoon laittamisen jälkeen käskin tilanteessa minua auttaneen kaverin mennä hakemaan terveydenhoitaja paikalle. Soitin hätäkeskukseen, odotin ambulanssia jonka kyydissä kaverini ja terveydenhoitaja lähtivät sairaalaan. Hakatun pojan henki oli ollut muutaman millin päässä. Jos potkut olisivat osuneet sentin toiseen suuntaan,ei minun tekemät ensiapu toimet olisi häntä pelastaneet.
Näkemäni kerroin rehtorille joka ilmotti asiasta poliisille. Tekijät saatiin aikoinaan vastuuseen teostaan. Mutta mikään rahallinen korvaus ei korvaa toisen menetettyä terveyttä. Käytyjä leikkauksia ja kipua jota hän joutui kokemaan.
